Pelastuskoira

Pelastuskoiratoiminta tähtää koiran ja koiran ohjaajan kouluttamiseen eksyneiden ihmisten etsintään maastosta tai loukkaantuneita sortuneista rakennuksista. Koiran koulutukseen tulee suhtautua tietyllä vakavuudella, koska kyseessä on ihmisten terveys ja henki. 

Pelastuskoirakoulutus ei ole pelkästään koiran kouluttamista, vaan myös koiran ohjaajan tulee osata mm. suunnistaa, antaa ensiapua sekä osata viestiä eri välineillä. Koiranohjaajalla tulee olla pyyteetön halu auttaa hädässä olevaa.

Koiralle ei lähtökohtaisesti ole roturajoituksia ja myös X-rotuiset koirat voivat osallistua koulutukseen. Koiran tulee kuitenkin olla niin fyysisesti kuin henkisesti kykenevä toimimaan vaativissa ympäristöissä erilaisten häiriötekijöiden alaisena.

Koulutetut ja vaaditun koulutustason omaavat koirakot sijoitetaan pelastuskoira-/hälytysryhmiin. Tie pelastus-/hälytyskoirakoksi kulkee hieman eri polkua riippuen kuuluuko koirakko Suomen Palveluskoiraliiton vai Suomen Pelastuskoiraliiton alaiseen jäsenyhdistykseen. Molempien liittojen tavoite on sama, eli ihmisten pelastaminen, mutta liittojen toimintafilosofiassa on eroja. Pelastuskoiraliitto keskittyy puhtaasti pelastustoimintaan, kun taas Palveluskoiraliiton puolella on myös kilpailullinen elementti. Pelastuskoiraliiton alaisissa kokeissa ei pisteytetä koirakkoa, vaan koetulos on joko hyväksytty tai hylätty. Palveluskoiraliiton alaisissa kokeissa koirakot pisteytetään, jolloin kokeeseen osallistuvat laitetaan paremmuusjärjestykseen keskenään. Loppupeleissä sillä ei ole väliä kumman liiton alaisessa yhdistyksessä pelastuskoira toimintaa harrastaa, koska loppupeleissä viranomaiset hyväksyvät pelastuskoirakon käytön pelastustehtäviin käyttöönottotarkastuksella (VIRTA), joka on kaikille koirakoille sama.

Pelastuskoiralajeina ovat jälki, haku, raunio ja tunnistusetsintä. Eri liittojen alla näillä on hieman eri nimitykset, mutta tehtävät ovat samoja.

Pyreneittenpaimenkoira soveltuu erinomaisesti pelastuskoiraksi kokonsa ja liikkuvuutensa puolesta. Haasteita saattaa aiheuttaa pyrtsille ominainen epäluuloisuus, jolloin toimimista erilaisissa ympäristöissä ja häiriötekijöiden alla täytyy harjoitella monipuolisesti. Mutta se onkin se rusina pullassa, kun saa miettiä mitä mielikuvituksellisempia harjoitteita koirakolle.

Pyrtsien kyvykkyydestä pelastuskoiriksi on osoituksena VIRTA tarkastetut pyrtsit oikeissa pelastustehtävissä.

Lähteet:

https://www.palveluskoiraliitto.fi/pelastuskoiratoiminta.html

https://pelastuskoiraliitto.fi