Agility

ERINOMAINEN AGILITYKOIRA

Pyreneittenpaimenkoirat ovat menestyneet agilityssa maailmanlaajuisesti. Myös Suomesta pyrtsit ovat päässeet maailmanmestaruuskisoihin ja MM-mitaleilla on ollut pyrtsejä eri maista ja eri kokoluokista. Pyrtsit ovat ketteriä ja hyvin nopeita, ja reagoivat nopeasti eri asioihin. Pyrtsit ovat rakenteeltaan sopivan kevyitä agilityyn ja niiden kroppa kestää hyvin raskasta työkäyttöä. Kuitenkaan pyrtsi ei ole mikään ”automaatti”, eli sen kanssa saa tehdä kunnollisen pohjakoulutuksen, eikä niitä lähtökohtaisesti myydä pelkästään agilitykoiriksi.

Agility on koirien esteratakilpailu, joka kehitettiin alunperin näytöslajiksi esteratsastuksen pohjalta Englannissa 1970-luvulla. Lajissa ihminen ohjaa koiran läpi tuomarin suunnitteleman radan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti koskematta koiraan ja esteisiin. Agilityn voi aloittaa niin puhdasrotuisen kuin x-rotuisenkin terveen koiran kanssa. Agilityssa menestyminen vaatii koiralta hyvää fyysistä kuntoa, yhteiskuntakelpoisuutta sekä toimintakykyä. Lisäksi ensiarvoisen tärkeässä asemassa on toimiva yhteistyö ohjaajan kanssa.

Agilitya harrastetaan nykyisin kaikissa maanosissa ja lähes joka maassa. Suomessa agilitya on harrastettu vuodesta 1986 lähtien. Lajin suosio on vahvassa nousussa, ja nykyisin agilityn harrastajia on Suomessa jo yli 13 500. Suomi on kansainvälisillä arvokisamitaleilla mitattuna yksi maailman menestyneimmistä agilityurheilumaista yhdessä Sveitsin, Yhdysvaltojen, Ranskan ja Venäjän kanssa.

Lähde: Suomen Agilityliitto

RODUN AGILITYVALIOT
VUOSI
2021
2020
2020
2019
2019
2019
2019
2019
2019
2019
2019
2018
2018
2018
2017
2016
2015
2012
2011
2010
2008
2008
2005
2004
2003
1999
ROTU
pyrpal
pyrpal
pyrpap
pyrpal
pyrpal
pyrpal
pyrpal
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpal
pyrpap
pyrpal
pyrpal
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
pyrpap
KOIRAN NIMI
KIVASTI POJAT ON POIKII
KIVASTI RÄHINÄRAKKAUTTA
BERGER D’ARBAZILE SAUT DE HURLER LOUVE

KIRINKI DU MOURIOCHE
TOTTAKAI UNIIKKI OLEN

KIVASTI RÄHINÄRAKKAUTTA
GAVROCHE DE CHAMPCROSE
SALOKANNEL EUFORIA
ENTRE NOUS QUELLE LÉGENDE BLEUE

DROLE D’OISEAU MOUFLETTE FERIQUE
BERGER D’ARBAZILE SAUT DE DRÔLE COUCOU
ENTRE NOUS QUELLE LÉGENDE BLEUE
SALOKANNEL EUFORIA

BERGER D’ARBAZILE SAUT DE DRÔLE COUCOU
ENTRE NOUS PIED-DE-LION
ENTRE NOUS CAMOMILLE BLEUE
BAGHEERA DE LA PATONNIERE
DROLE D’OISEAU DAMIER BLEU
TOTTAKAI LUNATAR

BAGHEERA DE LA PATONNIERE
KULTAKEDON ÅNNI-MANNI
ENTRE NOUS AUREOLED’OR
CASSE-NOISETTES COQUILLE
ENTRE NOUS COUP DU CIEL

DROLE D’OISEAU BELLE-DE-NUIT
ROWAN’S BISCOTTE DE BLE
AGILITYVALIONARVOT
FI AVA
FI AVA-H
FI AVA
FI AVA, FI AVA-H
FI AVA
FI AVA
FI AVA
FI AVA-H
FI AVA-H
FI AVA
FI AVA-H
FI AVA
FI AVA
FI AVA
FI AVA
FI AVA-H
FI AVA-H
FI AVA
FI AVA, FI AVA-H
FI AVA
FI AVA
FI AVA
FI AVA
FI AVA
FI AVA
FI AVA

Kuvia valioista. Halutessasi voit lähettää kuvan valioituneesta koirasta osoitteeseen webmaster@suomenpyrenelaiset.fi

PYRTSIMESTARUUS
Yhdistyksellä on ollut tapana järjestää agilitymestaruuskilpailuja pyreneittenpaimenkoirille. Säännöt ovat vaihdelleet vuosien varrella riippuen agilityvastaavasta ja hänen päätöksistä. Pyrtsimestaruuksista ilmoitetaan Uutiset-sivulla ja yhdistyksen Facebookissa.

Aiempien vuosien pyrtsimestareita:

  • 2021 medi: Kirinki du Mourioche/Maija Isokangas, pikkumaksi: Hob-Nob’s Quinto
  • 2020 medi: Casse-Noisettes Incantation/Saara Pohjalainen, pikkumaksi: Solmun Aakasemisen Alakaja/Sarianna Kulo, maksi: Kivasti Pojat on Poikii/Riina Korhonen
  • 2017 Claudia Ottka ja pyrpap Kipinä
  • 2016 Emma Bäver ja Sysi